Lyhyt vastaus: kyllä
Kuulet eron. Et välttämättä ensimmäisen sekunnin aikana, mutta kuulet. Se on vähän kuin siirtyisi pikakahvista suodatinkahviin – ensimmäinen kulaus ei räjäytä tajuntaa, mutta viikon päästä et enää pysty juomaan sitä vanhaa litkua.
Tämä ei ole mitään audiofiilin hifistelyä. Kyse on ihan perusasioista: kuuletko laulajan hengityksen kappaleen alussa? Erottuuko basso kitarasta vai onko kaikki yhtä mössöä? Väsyttääkö kuuntelu tunnin jälkeen? Näihin kysymyksiin kuulokkeet vastaavat eri tavalla, ja hintaero selittää yleensä miksi.
Mitä "parempi ääni" tarkoittaa käytännössä
Äänenlaatu ei ole mystiikkaa. Se on fysiikkaa ja insinöörityötä.
Elementti on se osa kuuloketta, joka tuottaa äänen. Halvoissa kuulokkeissa elementti on halpa – yllätys. Se toistaa keskialueen ihan ok, mutta basso säröilee ja diskantit suhisevat. Kalliimmassa kuulokkeessa elementti toistaa laajemman taajuuskaistan puhtaammin. Yksinkertaista.
Sitten on taajuusvaste eli se, miten kuuloke painottaa eri ääniä. Monet isot merkit puskevat bassoa väkisin, koska se kuulostaa kaupassa vaikuttavalta. Ongelma on, että ylipainotettu basso peittää kaiken muun alleen. Jasse – meidän äänisuunnittelijamme, jonka korvat ovat vakuutetut, koska ne ovat kirjaimellisesti firman arvokkain omaisuus – virittää Valcon kuulokkeet niin, että kaikki taajuudet ovat tasapainossa. Basso on siellä, mutta se ei syö muuta musiikkia.
Kolmas juttu on vaimennus ja istuvuus. Huonosti istuva kuuloke päästää taustamelua sisään, ja aivosi joutuvat tekemään ylitöitä erottaakseen musiikin hälinästä. Siksi kuuntelu väsyttää. Hyvä passiivinen eristys tekee enemmän kuin mikään vastamelutekniikka.
"Mutta eihän minulla ole kultakorvat"
Ei tarvitsekaan olla. Tämä on yleisin harhaluulo. Sinun ei tarvitse olla ääniteknikko kuullaksesi eron – sinun tarvitsee vaan kuunnella.
Kokeilepa tätä: kuuntele joku tuttu kappale ensin puhelimen kaiuttimesta, sitten halvimmilla napeilla mitä löydät, ja sitten kunnollisilla kuulokkeilla. Jos et kuule eroa kahden jälkimmäisen välillä, meillä on ongelma. (Tai sinulla on, mutta se on lääkäriasia.)
Ihmiskorva on itse asiassa hämmästyttävän tarkka instrumentti. Se huomaa pienetkin erot – aivot vaan eivät aina osaa sanallistaa mitä kuulevat. Siksi ero tuntuu usein enemmän kuin kuulostaa. Paremmat kuulokkeet eivät huuda "minä olen paremmat", vaan musiikin kuuntelu tuntuu yksinkertaisesti mukavammalta.
Missä raja menee
Ollaanpa rehellisiä: ero 20 euron ja 100 euron kuulokkeiden välillä on valtava. Ero 100 ja 200 euron välillä on selvä. Ero 200 ja 500 euron välillä on olemassa, mutta pienempi. Ja ero 500 ja 2000 euron välillä on lähinnä pankkitilin kokoinen.
Me teemme kuulokkeita siihen sweet spottiin, jossa saat parhaan äänenlaadun ilman että tarvitsee myydä munuaista. Isot merkit käyttävät puolet hinnasta mainontaan ja sponsorointiin. Me käytämme sen äänisuunnitteluun ja siihen, että Jasse saa istua studiolla niin kauan kuin tarvitsee.
Ja Kuolemantähteen tietenkin. Se ei rahoita itseään.
Kokeile itse
Paras tapa selvittää asia on kuunnella. Meillä on 30 päivän palautusoikeus, joten riskit ovat nolla. Jos et kuule eroa, lähetä takaisin. Jos kuulet – tervetuloa kerhoon. Paluuta ei ole.