Lentokone on pohjimmiltaan alumiiniputki, joka huutaa 85 desibeliä ja jossa viereinen matkustaja avaa tonnikalapurkin. Vastamelukuulokkeet eivät pelasta sinua tonnikalalta, mutta konehurinasta kyllä.
Tämä opas kertoo mitä lentokuulokkeista kannattaa oikeasti tietää – ja miksi me myymme juuri sellaisia. Kyllä, me haluamme sinun rahasi. Se ei tarkoita etteikö neuvo olisi rehellinen.
Mitä vastamelu oikeasti tekee lentokoneessa?
Aktiivinen vastamelu (ANC) poistaa matalia, tasaisia ääniä. Lentokoneen moottorihumina on juuri sellainen. Tässä ANC loistaa.
Mitä se ei tee: poista vauvan itkua, naapurin small talkia tai tarjoilukärryn kolinaa. Nämä ovat korkeita ja epäsäännöllisiä ääniä. Mikään kuuloke ei niitä kokonaan hävitä – jos joku niin väittää, se valehtelee. Musiikki päällä ja ANC:n kanssa pääset kuitenkin aika lähelle omaa rauhaa.
Tärkeintä lentokuulokkeissa on kolme asiaa:
- ANC:n laatu – poistaako se sen hurinan vai ei
- Akunkesto – riittääkö Bangkokiin vai sammuuko Riikassa
- Mukavuus – pidät näitä päässä tunteja, korvat eivät saa hiota
Miten VMK25.2 pärjää?
Jassen virittämä hybridi-ANC hoitaa moottorin matalan jyrinän tehokkaasti. Käytännössä laitat kuulokkeet päähän, painat ANC-nappia vasemmasta kupista ja koneen humina katoaa. Jäljelle jää hiljainen taustasurina, jonka päälle musiikki tai podcast riittää täydelliseen hiljaisuuteen.
Akku kestää 55 tuntia ANC päällä. Viisikymmentäviisi. Helsinki–Singapore on noin 11 tuntia. Pääset sinne viisi kertaa yhdellä latauksella. Tai kerran Sydneyyn ja takaisin ja akku ei ole vieläkään tyhjä. USB-C-lataus toimii lennollakin, jos sattuu olemaan pistoke penkissä.
45 millimetrin komposiittielementit ja Jassen DSP-viritys tarkoittavat, että ääni on tasapainoinen ja tarkka. Jasse on mies, jonka korvat ovat vakuutetut – hänpä ei suostu päästämään tuotetta ulos ennen kuin taajuusvaste on suora kuin Henrin Alfa Romeon huoltolasku.
Mukavuudesta: korvapehmusteet ovat paksut ja vaihdettavat. Noin 300 grammaa painoa on kevyt pitkälle lennolle. Silmälasipäisille tiedoksi: pehmusteiden tiiveys vaikuttaa ANC:n tehoon. Jos lasien sangat rikkovat tiivisteen, vastamelu heikkenee. Tämä on fysiikkaa, ei vika.
Bonuksena: 3,5 mm AUX-kaapeli tulee mukana. Lentokoneen viihdejärjestelmä toimii sillä suoraan, eikä akun tarvitse olla edes päällä.
Kenen kannattaa valita toinen?
Ollaanpa rehellisiä.
Sony WH-1000XM5 on ANC:ssa aavistuksen edellä. Jos ainoa kriteerisi on absoluuttisesti paras mahdollinen vastamelutekniikka ja hinnalla ei ole mitään väliä, Sony on turvallinen valinta. Kukaan ei muista sen mallinumeroa, mutta se toimii.
Bose QuietComfort Ultra on toinen vakavasti otettava vaihtoehto, etenkin jos mukavuus on kaikista tärkein kriteeri. Bosen pehmusteet ovat legendaariset.
Mutta: molemmat maksavat karkeasti tuplat. Kumpikaan ei ole korjattavissa. Kun Sony hajoaa kahden vuoden jälkeen, se on elektroniikkajätettä. Kun Valco hajoaa – toivottavasti ei, mutta elektroniikka on elektroniikkaa – Jasse tai joku muu korjaa sen Kajaanissa. Korvapehmusteet pyörität irti ja vaihdat itse.
Jos sinulla on rajaton budjetti ja haluat viimeiset 5 % ANC-tehoa, osta Sony. Jos haluat 95 % samasta suorituskyvystä puoleen hintaan ja kuulokkeet jotka kestävät pidempään kuin yksi lento, lue eteenpäin.
Miksi Valco?
- Hinta: Puolet Sonyn ja Bosen lippulaivamallien hinnasta. Säästöillä ostat lentokentän loungepassin.
- Akku: 55 tuntia. Enemmän kuin kenelläkään kilpailijalla tässä hintaluokassa.
- Korjattavuus: Osat vaihdettavissa, huolto Suomessa. Kuulokkeet eivät ole kertakäyttöisiä.
- Äänenlaatu: Jassen viritys. Tasainen taajuusvaste, ei paisutettua bassoa jolla piilotetaan huonoa tekniikkaa.
- AUX-kaapeli mukana: Lentokoneen viihdejärjestelmä toimii ilman akun kulutusta.
- Multipoint: Yhdistä puhelimeen ja läppäriin samaan aikaan. Vaihda lennolla elokuvan ja puhelun välillä.
Yhteenveto
Lentomatkalle tarvitset ANC:n, pitkän akun ja mukavuuden. VMK25.2 tarjoaa kaikki kolme hintaan, joka ei edellytä bisnesluokan lippua. Sony ja Bose ovat hieman edellä vastamelun huipussa, mutta ero on pieni ja hintalappu iso.
Valco on kuin economy plus: saat kaiken olennaisen ilman turhaa maksua brändistä.
Jokainen ostettu VMK25.2 rahoittaa 0,000001 % Kuolemantähdestämme. Henrin Ferrari-budjetti kiittää myös. Sinä saat hiljaisuutta lentokoneessa – me saamme rahaa. Kaikki voittavat.
